HEINÄKUUN KIVIENNUSTE – Lukitus

Heinäkuun kiviennuste vie meidät tärkeiden päätösten äärelle, jotka vaikuttavat merkittävästi pitkälle oman elämämme tulevaisuuteen. Alla olevasta kuukausiennusteesta pääset kuulemaan asiasta enemmän. Mukavia katseluhetkiä videon pariin toivotellen! 

MUUTOSTEN TUULIA

Kesän myötä minulle mahdollistui opiskelupaikka Lapin yliopistosta ja sen vuoksi asustelu täällä Jyväskylässä tulee 11 vuoden jälkeen päätökseen. Uuteen kotiin Rovaniemellä pääsen muuttamaan elokuun puolessa välissä ja samalla työelämä muuttuu opiskelijaelämäksi. Muutos ei kuitenkaan ole esteenä myös omien yritystoimieni eteenpäin viemisessä, vaan saattaa jopa mahdollistaa hieman enemmän myös Sydämen Saaga konseptin äärellä. 

Jos sinulla on mahdollisuus, niin uutta luovaa opiskelutaivaltani pääsee seuraamaan Instagramissa ja minut löytää sieltä nimellä #reij_Art

Yrityssivuni säilyvät normaalisti, vaikka pientä fressausta teksteihin tulenkin jossain vaiheessa tekemään,  ja jatkan tavalliseen tapaan kuukausiennusteiden parissa. Mahdollisesti Rovaniemelle muutto antaa minulle mahdollisuuden aloittaa pitkästä aikaa taas regressio- sekä energiahoidot ja tietenkin matka tunnetaideterapian parissa myös jatkuu Rovaniemellä. 

Innolla odotan kaikkea tätä uutta ja uskon, että se antaa minulle myös mahdollisuuden antaa yhä enemmän myös teille muille tulevaisuudessa. 

Kiitos tuhannesti kaikille Jyväskylässä luonani vierailleille, olette olleet tärkeitä kohtaamisia joka ikinen. Toivon mukaan polkumme kohtaavat vielä tulevaisuudessakin erilaisten tapahtumien merkeissä. 

Ihanaa kesän jatkoa kaikille toivotellen!

Sydän halauksin, Reija