TARINA VALKOISESTA SUDESTA 

Maaliskuun täydenkuun aikoihin nauhoitin Sydämen Saaga -koulutuksen osallistujille rummutuksen Facebook-ryhmäämme. Tuon rummutuksen aikana pääsin vastaanottamaan pienen tarinan valkoisesta sudesta ja halusin jakaa sen myös sinulle. 

Rummutuksen aikana kävelin mielikuvissani Mount Shastan läheisyydessä sijaitsevan Castle Gracs luonnonpuiston ylöspäin menevää polkua pitkin kohti edessäpäin siintävää kalliomuodostelmaa. Kävelin rauhassa metsän keskellä, kunnes huomioni kiinnittyi nuoreen harmaaseen naarassuteen, joka kulki metsän siimeksestä kohti minua. Se oli valtavan utelias luonteeltaa, mutta se myös reagoi nopeasti omiin liikkeisiini. Se tuli välillä lähemmäksi ja välillä se kääntyi takaisin metsään päin, aivan kuin kutsuen minua mukaansa. Se vaikutti hyvin leikkisältä, eikä se tuntunut olevan kovinkaan montaa vuotta vanha.

Seurasin sen liikkeitä ja sanoin sudelle viimein, että en luottanut siihen tarpeeksi, että olisi uskaltanut ottaa vastaan sen kutsun metsän uumeniin. Olin lukenut liian monta tarinaa tällaisista yksittäisistä susista, jotka tällä tavoin houkuttelevat koiria mukaansa lopun susilauman odotellessa syvemmällä metsässä. Sanoin pahoitteluni sudelle ja kerroin, että jatkan tätä turvallista polkua pitkin ylöspäin. Astellessani polkua eteenpäin näin, miten nuori susi katosi puiden sekaan. Seuraavan polunmutkan jälkeen pysähtyin kuitenkin uudelleen. Tuo nuori susi seisoi nyt hieman kauempana minusta keskellä polkua, jota pitkin olin astelemassa eteenpäin. Se ei hievahtanutkaan paikoiltaan ja ainoastaan tuijotti minua syvälle silmiin. Tällä kertaa sen olemuksessa oli selvästikin enemmän päättäväisyyttä. Yhtäkkiä se hypähti paikoillaan leikkisästi ja kutsui minua uudelleen mukaansa. 

Mietin  mielessäni, että mikä jottei, susi ei kuitenkaan vaikuttanut liian uhkaavalta, joten päätin lähteä tuolta polulta sen perään metsään. Sammalmättäiden ja puiden lomassa pujotellen näin miten tämä nuori susi aina välillä varmisti, että seuraan sitä. Viimein se johdatti minut ison maahan kaatuneen rungon viereen, jonka takaa löytyi maassa oleva avoin pesä. Pesän pohjalla oli neljä sudenpentua. Kolme harmaata ja yksi valkoinen. Nuori susi tömöytteli hyppien etutassujaan pesän äärellä, kutsuen minua lähemmäksi pesää. Se osoitti minulle pesässä olevan valkoisen sudenpennun ja katsoi odottavasti minuun. Aivan kuin se olisi halunnut, että otan pennun mukaani. Nuori susiäiti osoitti huomioni yhä uudelleen tuohon valkoiseen pentuu, kunnes nostin sen pesästä syliini. 

Valkoinen pentu kainalossa huomioin susiäitin lempeät silmät. Lähdin vihdoin pentu kainalossa takaisin kohti polkua, mutta polulle päästyäni en lähtenytkään kipuamaan takaisin ylöspäin polkua, vaan kohdistin askeleeni takaisin alaspäin kohti leirintäaluetta, josta olin matkani aloittanut. Pääsy ylös vuorelle tuntui tuossa hetkessä merkityksettömältä ja tunsin tietynlaista vastuuta tuosta valkoisesta sudenpennusta, jonka luonto oli juuri antanut hoiviini. Takaisin päin kävellessä, tuntui kuin metsänhenget olisivat puhuneet minulle ja kertoneet tulevan yhteisen matkamme tärkeydestä tämän pienen valkoisen sudenpennun kanssa. Siitä kasvaisi aikoinaan minulle oma henkilökohtainen oppaani, joka kulkee rinnallani läpi elämäni ja varmistaa, että olemme suuntaamassa kulkumme oikeaa suuntaan. 

Tällaisen tarinan esiin tulo ei ollut mitenkään yllätys, koska rummutusten aikana mieleeni usein nousee esiin erilaisia tarinoita eläimistä tai intiaani-elämistä. Tarina piti kuitenkin yllättävän paljon symboliikkaa sisällään, joista on minulle itsellenikin vielä pitkäksi aikaa sanomaa omille askeleilleni. Tässä alla muutamia asioita, joita myös sinä voit pohtia omaa elämääsi ajatellen:

  1. Onko omassa elämässäsi tällä hetkellä jokin asia, johon sinua kutsutaan tai pyydetään mukaan, mutta mihin et välttämättä uskalla heti suoraan lähteä mukaan?
  2. Astelemalla elämässäsi eteenpäin, oletko suuntaamassa kohti korkeuksia, jotta pääsisit kokemaan tuolla korkeuksissa jonkin upean tunteen? ( esim. vuoren päältä näkyvät upeat maisemat)
  3. Oletko ehkä saamassa jonkin epätodelliselta tuntuvan lahjan itsellesi, jonka merkitystä et ehkä edes vielä osaa ymmärtää? 
  4.  Oletko avautumassa oman laajemman tietoisuutesi selkeämmälle ohjaukselle? 
  5.  Yrittääkö energiamaailma viestiä kanssasi tavoin, jotka hieman pelottavat sinua?
  6.  Oletko ollut rehellinen omille haluillesi ja tarpeillesi? Mihin haluat todellisuudessa kohdistaa askeleesi? 

Susi eläinoppaana kertoo aina yhteyksistä energiamaailmaan, yhteydestä omaan sydämeen sekä omiin luontaisiin aisteihin sekä vaistoihin. Tämän tarinan susi selkeästikin keskeytti matkalaisen matkan ylös vuorelle ja antoi matkalaiselle jotain sellaista mitä hän ei olisi varmaan koskaan osannut odottaakaan. Tuo uusi lahja kuitenkin sai hänet unohtaaan alkuperäisen päämäärän, joten mieleeni nousee ajatus, että miten tärkeä tuo alkuperäinen tavoite matkalaiselle loppujen lopuksi olikaan? Mieleeni piirtyvät tarinat ovat kuin pienimuotoisia elokuvia ja tunnen usein hyvin selvästi kaikki tuntemukset tuon tarinan aikana. Aivan kuin astelisin hetken matkaa noissa tarinan päähenkilön kengissä. 

Vuosia sitten etsiessäni Hawaijilaisiin perinteisiin liittyvää materiaalia, törmäsin listaukseen Hawaijilaisista parannusmuotoista. Yksi hawaijilainen tapa parantaa on kertoa opettavaisia tarinoita ja uskonkin, että se on myös omien esiin tulevien tarinoideni tarkoitus. Sen vuoksi haluan usein jakaa tarinani muidenkin luettavaksi. Joten toivon mukaan tämä tarina antoi sinulle uutta ajateltavaa. Se toimi selkeästikin pienenä esipuheena huhtikuun kiviennusteelle, mutta siihen palaan hieman myöhemmin sitten uudelleen 🙂 

Tämän tarinan myötä kehoitan sinuakin tarkistamaan mitä olet pyytämässä itsellesi, millaisia tavoitteita olet asettanut itsellesi ja ovatko nuo haluamasi asiat aidosti tärkeitä sydämesi näkökulmasta. 

Ihanaa maaliskuun loppua kaikille toivotellen, 

Reija 🙂